Monet väittävät, että olen tyypillinen vesimies, josko sellaista nyt oikeasti voi määritellä. Innostun helposti, osaan välittää ko. tunteen ja siten innostaa muita. Olen sosiaalinen, avoin ja rehellinen. En voi sietää epäoikeudenmukaisuutta. Joskus vesimiehiä on pidetty uuden ajan airueina, suunnannäyttäjinä, rohkeina tuntemattomaan hyppääjänä. Allekirjoitan luonnehdinnat osittain.

Mutta on myös se toinen puoli. Se, joka ei halua olla tekemisissä kenenkään kanssa. Joka tarvitsee yksinäisyyttä ja tilaa hengittää, tunnetta olla oma herransa ja määrätä omista tekemisistään. Joka on tyly, vaikuttaa häikäilemättömältä ja oman edun tavoittelijalta, ylpeältäkin. Näistäkin luonnehdinnoista itseni tunnistan.

Tunteet ohjaavat omaa elämääni ja tekemistäni sataprosenttisesti. Jos sydämeni ei ole mukana siinä mitä teen, ei sitä mielestäni ole järkeä edes tehdä. En halua vain suorittaa, haluan luoda ja tuntea, että tekemiselläni on joku tarkoitus. Toki pystyn myös äärettömään rationaalisiin ratkaisuihin. Ymmärrän, että ne täytyy tehdä päästäkseen eteenpäin ja seuraavaan vaiheeseen. Mutta puhdas järkeily ja analyyttisyys ovat silti vieraita minulle.

Tunteet ohjaavat paljolti myös liikkumistani. Jos en ole varma, että treenistä tulee hyvä olo tai fiilis on valmiiksi huono, jää se usein tekemättä. Tarvitsen motiivin, henkilön tai asian, joka ajaa minut liikkumaan. Vahinko vaan, että en suunnittele elämääni kovin pitkälle. Siksi en ymmärräkään, että se rantakunto-projekti pitäisi aloittaa nyt eikä viidestoista päivä. Tätä sitten suren kesäloman ensimmäisenä päivänä, että ”miks mä en silloin helmikuussa aloittanut”. En vaan ole niin pitkäjännitteinen.

Tosin huomasin itsessäni uusia piirteitä opiskellessani graafisen suunnittelun ammattikorkeakoulututkintoa Lahdessa. Opinnot alkoivat elokuussa 2008. Valmista tuli toukokuussa 2012, eli neljä vuotta siihen meni. Jouduin anomaan puoli vuotta lisäaikaa. Nuorempana aloitin useita proggiksia, mutta en koskaan vienyt niitä loppuun. Tämän vein, vaikka hauskimpien aineiden lisäksi suoritettavana oli sitä pakkopullaa. Kaiken maailman esseitä ja tiedonhankintakokeita, enkkua, ruotsia ja suomea. Mutta mä tein ne ja tunsin erittäin suurta ylpeyttä itseäni kohtaan. I made it! Ja kaikki töiden ohessa, viikonloput ja illat uhraten. Yhden burnoutin kokeneena suljin silloin elämästäni kaiken ylimääräisen, osittain myös liikunnan ja keskityin opintoihin. Näin ollen en osannut tuntea huonoa omaatuntoa mistään, koska koin, että en laiminlyönyt mitään. Ja tiesin myös, että ko. tilanne ei jatku loputtomiin ja että sen loppuminen oli ihan vain itsestäni kiinni. Pitää vaan oppia focusoimaan.

Takaisin liikuntaan. Kuten kaikkeen tekemiseeni, pakkopulla ei sovi liikuntatapoihinikaan. Toki ymmärrän toistojen merkityksen, mutta aina voi varioida. Tosin niinä päivinä, kun pää on jäässä, on hyvä olla joku rutiininomainen harjoite, jolloin kirjaimellisesti voi laittaa aivot narikkaan.

Haluan, että liikunta on hauskaa. Että se on joko vuorovaikutusta ohjaajan kanssa tai vuoropuhelua oman itseni kanssa tai tsemppaamista ryhmässä. Jälkimmäiseen pitkät, yksinäiset lenkit ovat aivan parasta. Silloin olen irrallani kaikesta, menen koko ajan eteenpäin enkä toisinaan ajatuksiltani edes huomaa miten kauas olen jo juossut tai miten paljon johonkin paikkaan sattuu.

Mitä tällä kaikella haluan sanoa? Mielestäni tärkeintä on, että kuuntelee ja ymmärtää itseään. Antaa itselleen anteeksi satunnaiset laiskottelut, väsymyksen. Lepoa tarvitaan liikkumisen vastapainoksi, tyhjä oleminenkin on ihmiselle todella tärkeää. Ne hetket, kun tajuaa, että ei oikeasti tee yhtään mitään. Niistä löytyy into ja motivaatio taas tehdä. Niinä hetkinä rakennetaan se motivaatio, joka repii sinut ylös sohvalta.

Kun olen tähän ikään päässyt tunnen itseni jo niin hyvin, että notkahduksen jälkeen tajuton tsemppi taas löytyy ja  puree kovaa. En ole robotti ja hei, miul on oikeus miu tunteisiin! 🙂

En ole täydellinen enkä sellaiseksi pyrikään. Itseäni kuunnellen, hellien ja ymmärtäen elämäni on juuri sellaista, kuin haluan. Hauskaa ja jännää ripauksella seikkailumieltä!