Tänään olin jo töissä päättänyt mennä lenkille. Vakkarikaverini ei päässyt mukaan, mutta päätin olla reipas ja mennä yksin. Se ei koskaan ole yhtä kivaa kuin seurassa, mutta aina ei voi valita.

Astuessani työpaikan ovesta ulos neljän pintaan ulkona satoi vettä. No, onhan minulla varusteita. Ei ole huonoa keliä, on vain kehnoja varusteita. Kotiin tullessani aloinkin heti vaihtamaan vaatteita ja valmistautumaan koitokseen. Jalkaani kiskoin heräteostoksena viime perjantaina Skanssin Stadiumin rekistä napatut talvijuoksutrikoot, joissa etureisien kohdalla windstopper-ominaisuus. Hinta vain 30 €, normaalisti about 60 €. Siis halvat.

Kun olin juossut reilut sata metriä tajusin, että tuleva 6 km olisi yhtä tuskaa. Tuntui, että rinnassani tai oikeammin palleassani on ison kiven kokoinen möykky, joka estää hengittämisen. Ei auttanut, vaikka hengitin kuin kala kuivalla maalla, suu ammollaan koko ajan. Jatkoin kuitenkin sitkeästi matkaa, takaisin en käänny!

Käytän ulkona liikkuessani sykemittarin lisäksi RunKeeper-sovellusta, jotta näkisin kehittymiseni samalla matkalla. Olen tallentanut siihen ominaisuuden, jossa naisääni kertoo minulle vartin välein kauanko olen liikkunut ja millä teholla.

Tänään jo ennen ensimmäistä varttia olin varma, että ominaisuus on nollaantunut. Puolen tunnin kohdalla oli pakko kävellä hetki ja niistää. Ja teeskennellä ohi ajaville autoille, että takareisi kinnaa, siksi lopetin juoksemisen. M&M:n ohi oli pakko juosta, vaikka olin vähällä tehdä Konoset. Sitten kävelin taas.

Vanhalla Hämeentiellä korviin kajahti Speed Metalin ensiriffit. Juokse, ämmä! Nyt kyllä saakeli juokset! Mutt kun mulla on pissahätäkin… Juokse!!!

Ja niin mä sitten juoksin kotiin, vaikka oikea akillesjänne – juu, se sama, jota syksyllä kävin ortopedille näyttämässä – kuumotti ja kirveli ja ilmoitti samat oireet kuin aikaisemmin. Kotiin tultuani tein vähän vatsaliikkeitä lattialla, mutta olin niin vihainen ja suoraan sanoen vittuuntunut. Ainoat positiiviset asiat olivat a) juoksutrikoot olivat aivan loistavat: lämpimät ja napakat, ja b) kasvot olivat saaneet raitista ilmaa ja rutkasti kosteutta sateesta.

On taas se aika kuukaudesta, jolloin kaikki kehoni ulokkeet tuntuvat pursuavan ulos milloin mistäkin. Ketutus siis saattaa johtua siitäkin, mutta harmittaa vietävästi. Enää ei olisi puuttunut kuin se, että vatsa olis heittänyt löysäksi kesken kaiken ja olisin lenkannut kotiin paskat housussa. Niinkin on käynyt, mutta se on kokonaan toinen tarina.