Liikuttavaa

Kuuskymppisen naisen elämää

Kategoria: Team Rynkeby- God Morgon Turku/Finland

  • Kun maailma halvaantui

    Huomenna 15.4. tulee kuluneeksi kuukausi siitä, kun palasin aamulaivalla Ruotsista Suomeen. Siitä lähtien olen pysynyt enemmän tai vähemmän kotona. Olen mm. työskennellyt kotoa käsin, mikä on ollut yllättävän helppoa. Siitä olen kirjoittanut mm. Linkediniin. Kun lähdimme iltalaivalla kohti Årea perjantaina 6.3., oli maailma ja varsinkin Suomi vielä aivan toisennäköinen. Talvilomaviikon edetessä alkoi kuitenkin pelottaa siinä…

  • Kerran vielä, pojat ja tytöt!

    Olen mukana Team Rynkeby – God Morgon Turku 2020 -joukkueessa. Kausi alkoi lokakuun alusta, mutta WhatsApp avattiin jo sitä ennen syyskuussa. Eihän siinä kauaa mennyt kun jutut olivat lähteneet ihan laukalle. Oli outoa elää kahdessa tiimissä yhtä aikaa jonkun hetken. Edellisen kauden ihmiset kulkevat rinnalla edelleen – osa laillani uuden kauden jäseninä, osa ystävinä ja…

  • Vanha koira ja itsensä kuuntelemisen taito

    Hetkestä, jolloin Team Rynkeby – God Morgon -joukkueet pyöräilivät Pariisiin, on jo yli viikko aikaa. Lauantaina 6.7. kaikki TRGM-joukkueet kerääntyivät keltaisena armadana Prairie du Cercle Sud -aukiolle ja juhlimme saavutustamme. Siitä joukkueet vetäytyivät omiin hotelleihinsa viettämään vielä viimeistä iltaa yhdessä. Sunnuntaina kaikki oli ohi, keltainen väri kadonnut katukuvasta ja minäkin taas sonnustautunut lempiväriini mustaan. Sen…

  • Ikimuistoinen vuosi – tartu tilaisuuteen

    TRGM Turku järjestää infotilaisuuden 23.5. ABC Koulukadulla klo 17:00 alkaen kaudesta 2020. Siellä kuulet lisää tästä huikeasta projektista. Tule mukaan! Tätä kirjoittaessani ulkona on jo kevät ja alkaa pyöräily Pariisiin konkretisoitumaan. Juuri tänään kävin kirjaamassa taulukkoon mitä haluan Pariisiin saapumisemme jälkeisellä, viimeisellä yhteisellä illallisella syödä. Huh. Palasin ajatuksissani siihen, kun itse sain kuulla tulleeni valituksi…

  • Hengitys ja kilometri kerrallaan

    Team Rynkeby -elämää on nyt takana n. 6 kk. Muistan ensimmäisen spinningini ryhmän kanssa lokakuussa 2018. Tuntia oli takana viitisen minuuttia, mutta jo siinä vaiheessa mietin, että apua – vielä 1:55 h tähän päälle… Treenin jälkeen istuin pitkään saunan lauteilla hiljaisena miettien, mitä on tullut luvattua. Pystynkö, kykenenkö. Kun katson taaksepäin, huomaan muuttuneeni monessa suhteessa.…

  • Vierivä kivi ei sammaloidu

    Istun Silja Galaxyn hytissä 8317. Olen matkalla Tukholmaan, josta lähtee tällä samalla laivalla rockristeily Sto-Tku-Sto. Juu tiedän. Kuulostaa älyttömältä, mutta mitäpä sitä ei ihminen tekisi nähdäkseen samalla reissulla Mustaschin, Backyard Babiesin, Sparzanzan ja Hardcore Superstarin. Plus joukon minulle vielä toistaiseksi tuntemattomia ruotsalaisia rokkibändejä. Viikonpäivä on torstai ja laiva on tosi hiljainen. Matkustajia ei tosiaankaan ole…

  • Treeni kulkee!

    Takana on vajaa kuukausi Team Rynkeby -treenielämää. Jos kaikissa treeneissä käyn, on viikon ainoa vapaapäivä tiistai. On varottava, ettei mene överiksi, on oltava järkevä ja kuunneltava itseään ja kehoaan. Laakereillaan ei kuitenkaan ole varaa levätä, sillä peruskunto rakennetaan talvella! Treeniviikkoni näyttää tältä: Maanantai: sauvakävelyä Mia-Marin kanssa 1,5-2 h Tiistai: vapaa Keskiviikko: fustra 1 h Torstai:…

  • Pelkoja päin

    Eilen (20.9.2018) tapasimme ensimmäistä kertaa uuden Team Rynkeby God Morgon Turku -porukan kanssa. ABC Auranlaakson neukkari oli tupaten täynnä, vaikka muutama osallistuja ei päässytkään tapahtumaan. Tunnelma oli vapautunut ja katossa. Kuulin lähes 40 erilaista tarinaa siitä, miksi kukin on mukaan hakenut. Ei ollut helppoa kuunnella, kun osa kertoi lastensa sairastumisesta ja jopa menehtymisestä vakaviin sairauksiin.…

  • Paris called and I replied ”yes”!

    Sain tänään sähköpostiini iloisen viestin, joka alkoi näin: Hi Taru Lehtonen Many thanks for your application to join Team Rynkeby. You have an interesting profile which we are certain can help enhance the sporting, fundraising and social level of our team. We would therefore like to offer you a place as a rider on the…